sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Tilkkupeitto


 En ole koskaan harastanut tilkkuilua enkä suorastaan ole edes tilkkutöistä koskaan pitänyt ja kun eräälle ystävälle tokaisin että ryhdyin tilkkupeittoa ompelemaan, repesi hän nauramaan ja sanoi ettei osaa kuvitellakaan että minä jotain tilkkutöitä tekisin, MUTTA tämähän oli hyvinkin nautinnollista puuhaa! En tehnyt mitään monimutkaista, siihen ei ehkä kärsivällisyyteni riittäisi! Ompelusta olen kyllä aina nauttinut.


 Näin kevättalvella jostain syystä himoitsen suuresti kotiin jotain turkoosin ja vedensinisen sävyistä, mutta kun koko talon sisustus on kovinkin vahvan väristä, turkoosin ujuttaminen joukkoon on melko hankalaa. Pitkään olen etsinyt kangasta jossa olisi punaista ja turkoosia yhdessä kauniilla tavalla, jotta saisi edes ripauksen tuota väriä esimerkiksi koristetyynyyn, mutta tilkkupeitossa saavat sävyt sekoittua ihan reilusti! Näistä herkullisista kankaista tuli hyvä mieli ja aimo annos väriterapiaa! Uskollinen avustajani Mimma oli luonnollisesti mukana suunnitteluprosessissa.


 Lasketaan tilkkujen määrä....Ensin laitetaan tätä...


 ...sitten tätä...


..ja tätä.


Peukku pystyyn, hänen majesteettinsa hyväksyy järjestyksen.


Tältä lopulta täkki näyttää. Vielä puuttuu toinen puoli ja viimeistely. Ajattelin myös tehdä kaveriksi pari pyöreää koristetyynyä jämäpaloista ja prameista kultanapeista. Siitä myöhemmin lisää.... ;)

Kaikkiaan viikonloppu sujui ihanasti! Lauantaina pidin kotonani ensimmäistä kertaa maalauskurssin pienelle naisporukalle. Koska viime kesänä valmistuin ihanan Anu Shi Astan ohjauksesta enkelihypnoosihoitajaksi, teemaksi valitsin intuitiivisen enkelimaalauksen ja meitä oli 6 naisen ryhmä koolla. Porukassa oli mahtava positiivinen energia ja syntyi todella ihania ja värikkäitä maalauksia! Uudella ilolla ja energialla on taas hyvä aloittaa uusi viikko! 

Kauniita unia ♥

14 kommenttia :

  1. Voi, Mimma ihan keskittyy ♥ Hänen kuninkaallinen karvapehvuutensa, joka ei enää mahdu laatikkoon :-D
    Loistoidea, tuossahan nuo värit saa yhdisteltyä juuri niin kuin olit ajatellutkin. Voi jotenkin hyvin kuvitella, että pidät tilkkutöistä, vaikka ne ei omalta tyyliltä olekaan aiemmin tuntuneet, mutta varmaan juuri tuo värien sommittelu (siis yhdessä Mimman kanssa) on juuri sinulle mieleistä.
    Aivan iiiiihana puutarhavajasuunnitelma tuolla alempana, tosiaan mikä väri ja mitkä ikkunat! Kuvasta tuli mieleen joku talo Venäjällä, vähän repsahtanut ja aaltopeltikatto, mutta mikä väri ja koristelu! Tuollaisen vajan kun saisi, sinne tekisi mieli muuttaa kesäksi asumaan.

    VastaaPoista
  2. ♥ :D Tilkkutyöt vaativät äärimmäistä keskittymistä! Värien sommittelu on ihanaa ja ymmärrän nyt kuinka tähän voi jäädä koukkun... Mielessä siintääkin jo violetti tilkkupeitto vielä pienemmillä ruuduilla :D

    Niinpä, eipä sellaiseen vajaan viitsisi mitään likaista ruohonleikkuria viedä! Veikkaan että tuon kuvan mökin ikkunat on jostain purkuulta pelastettu, samoin hirret ja muut materiaalit...

    VastaaPoista
  3. Ihana peitto kyllä on!! Jatka vaan tilkkuilua ;) Kiitos vielä ihanasta maalauskurssista. Siitä sai sielu uutta voimaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kun olit mukana :) Oli hauskaa!

      Poista
  4. Ihana Mimma♥
    Hänellä on selvästi värisilmää...niin kaunis peitosta tuli...:)
    Pääsisimpä minäkin tuollaiselle kurssille.

    VastaaPoista
  5. Upean peiton teit ja Mimma uupui kaikesta suunittelusta ja laadun tarkkailusta :)

    VastaaPoista
  6. Helppo sinun on toteuttaa noin kaunis peitto, kun sait asiantuntevaa apua ja varsin selkeitä tassumerkkejä myös!

    VastaaPoista
  7. Irmastiina: Kyllä, Mimma on tarkka värien kanssa, ihan mikä vaan ei kuningattarelle kelpaa ;)

    Mimon: Kyllä, se on kovaa työtä!

    MammaN: Niinpä, se on hyvä kun joku viisaampi hoitaa tuon ajattelupuolen ;)

    VastaaPoista
  8. Jos olisi hattu, nostaisin sitä sinulle ja sinun tilkkutyöllesi :) itsekin olen joskus ajatelluasteelle jäännyt noiden tilkkutöiden kanssa, kun en omista pitkäjänteisyyttä...mutta ehkä joskus minäkin !! Hienolta näyttää :)

    VastaaPoista
  9. Tilkupeitosta tulee kotoisan oloinen. Tuo sinun Mimmasi on varmaan yksi maailman onnelisin kissa. Hyvin on Mimma värit valinnut.

    Iiris

    VastaaPoista
  10. Onpa kaunis peitto ja onpa ihana Mimma (taas). :D Minäkään en yleensä fanita tilkkuja, mutta joitakin vuosia sitten tein itselleni neliöistä tilkkupeiton. Kankaina käytin vaan eri värisiä sametin paloja, ja tykkäsin ja tykkään vieläkin lopputuloksesta. Se alkaa olla vaan aika nuhjuinen, se kun on toiminut torkkupeittona ja sen alla on jokuset nokoset nukuttu. Nämä kuvat sai taas inspiroitumaan, jospa sille ompelis vihdoin kaverin. :D

    VastaaPoista
  11. Oletpa ahkeroinut, itselläni on palat valmiina mutta valmista ei tule ;)

    Täällä on niin paljon kirjoituksia, muutamia vasta ennätin lukea läpi. Ennätin jo lopettaa oman blogini, mutta pakko oli palata takaisin, joten virailen useammin :)

    Mitä mahtaakaan pikkuiseen kaupunkiin kuulua; maata mullistavia kenties? ...vaikka sieltä olen kotoisin itsekin, enpä pitkään aikaa ole siellä vieraillut...

    VastaaPoista
  12. Siitähän tuli hieno, kyllä hänen majesteettinsa tietää :)

    VastaaPoista
  13. Sara: Kiitos! No samaa minäkin ajattelin pitkäjänteisyydestä, mutta tämä olikin yllättävän helppoa :)

    Iiris: Mimmalla on pettämätön värisilmä :)

    Tiina: Oi, samettinen tilkkupeitto kuulostaa ihanalle! Mimmakin sellaista rakastaisi, siihen tarttuisi turkista irtokarvat aika hyvin ;)

    Mari: Kiitos vierailusta! No eipä varmaan mitään ihmeellistä ole tapahtunut...

    Kiitos Johanna :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...