maanantai 23. marraskuuta 2015

Hiutaleita



Pliis lumi, älä vielä sula pois! Nyt jos kaikki tuo lumi sulaa vesisateen mukana niin siinäpä vasta velli on edessä. Mieluummin ottaisin asteen tai parin pakkasen hangilla kuten tänään. Moni sähkökatkoista kärsinyt ja vielä edelleen kärsivä voi tosin olla lumesta hieman toista mieltä. Kurjaa on ollut kuulla joiltakin kavereilta ympäri Pirkanmaata kuinka ovat olleet ilman sähköä ja juoksevaa vettä koko viikonlopun. Meilläkin oli katkos lauantaina, mutta se kesti vain reilusti puoli tuntia, eli juuri sen aikaa että ehti tuikut sytyttää kun sähköt taas palasivat. Sellaisina hetkinä tuntee aina suurta kiitollisuutta että saa asua maalla omakotitalossa jossa on puuhellat ja perhepiirissä kaivo josta voi hakea tarvittaessa ämpärillä vettä. Tämän vuoden ensilumi tuli tosissaan ihan nurkan takaa ja reippaasti. Tässä pieni amppelitelineeseen satanut kuorrute. Keittiön ikkunaan leikkelin lumihiutaleet ja innostuin niin että taidan saksia vielä muihinkin ikkunoihin. Jospa lumikin säilyisi kun katsoo hiutaleisten lasien läpi...

13 kommenttia :

  1. Mahdottoman kauniita lumihiutaleita ikkunassasi!

    VastaaPoista
  2. Sellaiset päivät, kuin elilen oli ovat niitä parhaita talvipäiviä. Pikkuisen pakkasta, aurinko paistoi eikä yhtään tuullut. Oli hyvä käydä Niilon kanssa lenkillä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä parasta talvessa :) lisää niitä kiitos

      Poista
    2. Ne ovat kyllä parasta talvessa :) lisää niitä kiitos

      Poista
  3. Ihanii hiutaleita!! Kaunis kynttelikkö sinulle siellä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...