Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulppaani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulppaani. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. tammikuuta 2016

Tammikuinen krookushetki





Unohdin istuttaa pari pussillista krookuksia syksyllä ja ne viettivät koko loppuvuoden eteisen kylmässä pimeässä nurkassa (eli hyvin otollisessa paikassa) mutta ajattelin toivon olleen jo mennyttä niiden ja parin tulppaaninsipulin kohdalla. 5.1. kuitenkin otin ne sisälle ennen kovia pakkasia ja huomasin niiden saaneen juuri sopivan kylmäkäsittelyn, eivät olleet jäätyneet ja olivat jo hyvässä kasvussa joten istutin ne sinkkipaljuun. Nyt 20 päivää myöhemmin ovat ensimmäiset nuput avautuneet ja muutama tulppaanikin jo mullasta ponnistaa. Ihana piristys näin tammikuun loppuun. Jääkaapissa minulla on vielä kevätkurjenmiekkoja mutta ajattelin ne säästää pääsiäiseksi. Joulutasetit eivät kukkineet jouluksi ja ovat sen verran hitaita olleet että ehkä ne tässä parin kuukauden sisällä toivon mukaan kukkivat.


Tulppaaneita ei tietenkään voi tähän aikaan vastustaa kun kaupassa niitä ämpärillisen näkee. Aina lähtee kimppu mukaan...


Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ja pysykää terveinä. Itselläni alkoi eilen illalla pieni kuumeilu ja jo viikon päivät on  nokka turissut. Täytynee tästä vetäytyä lepäilemään kissan viereen...


tiistai 12. toukokuuta 2015

Kääpiötulppaanit kukassa




Kun muut suuremmat tulppaanit vasta pukkaavat nuppujaan, avautui nyt kääpiötulppaani (Tulipa turkestanica) muiden pienten sipulikukkien kaveriksi.  Tästä viimeisestä kuvasta näkee mittakaavan kuinka pieni se todellakin on. Samasta varresta lähtee useita kukkia. Kyllä voi olla kukka suloinen ja siro! :)

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Puutarhakierros

Voi haikeutta, tulppaanien viimeiset hetket ovat käsillä. Terälehdet ovat avautuneet äärimmilleen ja hetkeä ennen kuihtumista kukat ovat silti niin näyttäviä.

 Pieni sade tai tuulenvire vie pian kaikki nämä väriläiskät mennessään.

Onneksi on muutakin katseltavaa. Arovuokko kukki ensimmäisen kerran suurin ja näyttävin kukin. Tulee aivan jouluruusu mieleen, samaa yksinkertaista herkkyyttä.


Alppiruusu 'Haaga' avautuu juuri metsäpuutarhassa.


Riippahernepuu on keltaisenaan kukista.


Koulimistakin riittää:


Ritarinkannus on varmasti yksi helpoimmista siemenestä kasvatettavista. Syksyllä keräsin kourallisen siemeniä, unohdin ne vielä koko talveksi yhteen kippoon kasvihuoneeseen. Nakkasin ne kuukausi sitten laakeaan kaukaloon jos niistä muutama itäisi. Nyt koulimista odottaa sata biljoonaa pikkutainta! No, en valita. Onhan tämä lempikukkani :) Kun vaan löytäisi paikat kaikille...

Puutarhakierroksen päätteeksi pitää aina Mimmalle tuoda tuliaisia. 
Majesteetti pahastuu jos minulla ei ole tuoreita heiniä mukana ;)

*Nam, nam, rouskis, rouskis*

perjantai 17. tammikuuta 2014

Tulppaanit toivat kevään


Tämän vuoden ensimmäiset tulppaanikimput toivat heti kevään tuntua olohuoneeseen.
Lisää kukoistavia tunnelmakuvia löydät Oma PIHA:n blogista
♥♥ Mukavaa viikonloppua  ♥♥
Linda & Mimma

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Jättitulppaanit ja muuta mukavaa...


En tiedä mitä lajiketta on, mutta tämä valkoinen tulppaani pääsi yllättämään. Koskaan en ole näin suurta tulppaania nähnyt! Kuten kuvassa voi verrata, "normaalin" kokoiset tulppaanit jäävät aivan näiden valkoisten kaunottarien varjoon. Sen verran muistan että takana oleva punavalkoinen on "Princess Victoria" :)


Suureksi iloksi pikkuruinen Elviira-alppiruusu aloittelee kukintaansa. Tämä on kyllä mielestäni sitä parasta kesää. Piha täynnä kukkia, lämmin ilta-aurinko ja piha vielä vapaa hyttysistä. Iltakahvit tuli juotua ulkona huvimajassa kera suklaajäätelön ja hyvän seuran, mikäs sen ihanampaa ♥ Tässä lopuksi vielä muutamia fiilistelykuvia puutarhasta. 
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!







torstai 24. toukokuuta 2012

Operaatio suihkulähde

 Kuten jo edellisessä postauksessani vihjasin, tämän kevään tärkein puutarhaprojekti on ollut operaatio suihkulähde. Tässä hieman esimakua miltä pienen huvimajani ympärys alkaa näyttää. Altaana toimii parikymmentä vuotta vanha turhaksi jäänyt satelliittiantenni/-lautanen jonka spraymaalasin siniseksi. Tuon kautta sitä on tullut katseltua taaperona Music Televisionia ja RTLää, nyt katselen vain antennia suihkulähteenä...heheh..;) Ympärillä kivituhkaa jota sain hankittua 5€/peräkärryllinen ja kivenmurikoita löytyy omalta pihalta. Ympärillä vielä istuttamista odottavat pallotuijat. Lisää ruukkuja täytyy vielä spraymaalata siniseksi, yksi kuvassa jo näkyykin.
 Majan takana näkyy vähän häiritsevästi tuo sähkötolpan pidikevaijeri, joten sen eteen istutan riippahernepuun tai riipalehtikuusen. Puut tilasinkin jo Paratiisin taimitarhasta kun sieltä löytyi. Aikaisemmin en ole sieltä koskaan mitään kasveja ostanutkaan joten mielenkiinnolla odotan.
 Tulppaanit ovat nyt lähes kaikki auenneet, nämä punaiset ovat kuin suuria ruusuja tai pioneita! En yhtään muista mikä lajike on kyseessä kun syksyllä tuli kaikenlaista istuteltua...
 Kasvilavassa kaikki hyvin, ei mene kauankaan kun saa jo retiisejä :)
 Mimma ottaa työpöydällä rennosti aurinkoa turkki kuumana :)
 Pitäisiköhän mamman pestä ikkunat kaikesta siitepölystä
että pystyisi paremmin peilaamaan...

tiistai 15. toukokuuta 2012

Kevätpäivitys puutarhasta ♥


Kasvilavat alkavat jo näyttää hyvälle :) Sipulit kasvaa, etualalle retiisiä, takana pinaattia ja pinaattikiinankaalia. Keskimmäisessä lavassa on mansikoita ja viimeisessä salaattia. Olinkin tänä vuonna kylvöjen kanssa etuajassa ja tein ne jo huhtikuun puolella. Hyvin ovat kestäneet. Tuskin maltan odottaa retiisejä, niitä ei koskaan voi olla liikaa!


 Kevätkaihonkukkia löytyy sieltä sun täältä.


Tulppaanien nuput pullistuvat ja narsissit aukeavat yksi toisensa jälkeen.


 "Professor Einstein" näyttää tänä keväänä erityisen terhakalle,
tuo yksisilmäinen tuijottaja :)


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Ensimmäinen kevätpäivä ♥

Tänään tuntui olevan ensimmäinen päivä jossa oli oikeasti
kevään ja puutarhakauden aloituksen tuntua.
Kasvihuonettakin jo sisältä vähän siivosin, +27c lämmössä :)
Krookukset olivat yllättäen puhjenneet kukkaan,
samoin sinivuokot, lumikellot ja leskenlehdet.
 Ensimmäisistä sinivuokoista se kevät virallisesti alkaa!

 Tulppaanit puskevat maasta kovaa vauhtia.
"Tammelan kaunotar"-sireeni vietti ensimmäisen talven
kiviaidan suojassa ja näyttää vahvoja elonmerkkejä.
Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai 21. tammikuuta 2012

Kevättä kotiin!


Joulukausi jatkui minulla vähän pidempään kuin muilla tänä vuonna, sillä viime viikolla luonani kävi toimittaja ja kuvaaja tekemässä sisustusjuttua tämän vuoden tulevaan joululehteen, koristelu siis päin vastoin kiihtyi tässä huushollissa vasta loppiaisen jälkeen. Nyt on kuitenkin joulu raivattu äkkiä pois, vaikka saan kyllä nauttia vielä kukkivista amarylliksista sekä ihanista kukka-asetelmista joita sain tehdä sydämeni kyllyydestä lehden sponssattua rekvisiittakukat. Jouluisemmat punavoittoiset tunnelmakuvat jätän nyt suosiolla omiin arkistoihini ja nautiskelen vähän keväisemmästä tunnelmasta.
Kukista vihreät ja valkoiset piristävät keittiössä, tulppaanit lähtivät mukaan lähikaupasta. Jos ihmettelette mitä nuo ylimmän kuvat oudot vihreät tupsut ovat, ne ovat lempikukkiani neilikoita! Neilikoita kaikkialla - punaisia, vihreitä ja valkoisia! Nämä kyseiset ovat lajiketta "Green trick" aikamoisen tempun on kyllä kukka tehnyt kun on tuollaiseksi kehittynyt. Luonnon luomia ihania ihmeitä :) Kyseisellä kukalla on ilmeisesti aika pitkä ikä maljakossa - kuten neilikoilla yleensäkin. Nyt vain odottelen kasvavatko ja avautuvatko ne todellakin täysin pyöreiksi, golfpallon kokoisiksi pörröpampuloiksi.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...