sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Oma PIHA-lehdessä


Viimeisimmässä, perjantaina ilmestyneessä Oma PIHA-lehdessä alkoi
kirjoittamani puutarhakolumni "Aistien tarhassa". Siinä raportoin sanoin ja kuvin
oman kotipihani kuulumisia. Lehdessä on valtavan paljon hienoja ja mielenkiintoisia
juttuja. Värikäs, kaunis, kuvarikas ja asiantunteva lehti. Suomen paras puutarhalehti!
(Enkä toki sano vain siksi että oma kolumnini on siellä.) ;-)

Viimeiset auringokukat kukkivat vielä keittiön pöydällä.

Tänään tuli TAAS kukkasipuleita istutettua. Luulin että
se hulluus oli jo taas ohi kunnes Anttilan poistomyynnistä
lähti mukaan "Rosy's Violet"-tulppaania 120 sipulia, parisataa
helmililjaa (joita istutin kevättä varten myös ruukkuihin) ja
45 narsissia. Jokohan nyt olisi tarpeeksi? :) Minkäs teet kun
ahneus iskee kun näkee jotain halvalla. Krookuksiakin saisi
50kpl pusseja 1,50 €, mutta kai se kohtuun raja pitää johonkin vetää...?

Illat pimenevät yhä aikaisemmin, joten piristin
olohuoneen ikkunaa "tähtitaivaalla".
Tunnelmallista sunnuntai-iltaa ♥
Linda & Mimma

5 kommenttia :

  1. Onpas siellä Mimmalla tyytyväinen ilme ♥ Kauniilta nyt ja en uskalla edes ajatella kuinka kauniilta näyttää kun kaikki istuttamasi kukkasipulit puhkeavat kukkaan!

    VastaaPoista
  2. Vau, kiva kuulla, että alat kirjoittaa kolumnia! Oletpas ollut ahkera sipuleiden kanssa. Minäkin sain tänään multiin blogiystäviltä saamani ihanuudet, pitäisi vielä käydä katsastamassa viimeiset alelaarit ;)

    VastaaPoista
  3. Ompas kissalla sunnuntai ilme :)

    VastaaPoista
  4. Hei :) Löysin ihanan blogisi, kun näin jutun sinusta uudessa Toivekoti ja Puutarha lehdessä! Liityn lukijaksi! Tervetuloa vierailulle minun blogiini, rakastan myös värejä ja maalailen keijuja vapaa-ajalla...ja punaiset hiuksetkin löytyy..hih :)

    VastaaPoista
  5. Mulla repes ihan täysillä tuo sipulien istutus... Monta kertaa tuli käytyä Terran alessa ja lopuksi kiersin liikkeen kaukaa! En meinannut enää löytää vapaata multaa, kun aina vaan sipulia riitti. Toivottavasti myyrät eivät juhli talven aikana!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...