Se hetki joka sytytti rakkauden

 

Uskon että rakkaus ja pakkomielle puutarhaan kehittyy vaivihkaa ja paisuu vuosien edetessä, kunnes siitä tulee elämäntapa. Niin on ainakin itselleni käynyt. En muista yhtä tiettyä hetkeä jolloin olisin tajunnut että tämä on juuri se minun juttuni. Ehkä kun tarpeeksi monta vuotta kuluu ja tarpeeksi monta tietynlaista pientä vilpittömän onnen hetkeä kokee kasviensa keskellä ja ne syöpyvät sydämeen, tulee puutarhanhoidosta jotain paljon enemmän. Siitä tulee pysyvä tunne sisimpääsi. Rakastut kasvien ohella niin saviruukkuihin, puukahvallisiin työkaluihin kuin tiettyihin väreihin jotka muistuttavat maan läheisyydestä ja luonnon vihreydestä. Jos se olisi mahdollista, haluaisit elää jättimäisessä kasvihuoneessa tai orangeriessa ympäri vuoden. Syksyllä on toki monesti jo valmis pitämään pientä taukoa, mutta helmi-maaliskuussa kevään malttamaton odotus on huipussaan. Ikävää hellittääkseni kahlasin läpi kuvia viime keväältä - niitä on tuhansia. Tuhansia pieniä hetkiä jotka vain voimistavat tuota hulluudensekaista rakkautta.

Puutarharakkaus kukoistaa...

...keväthetkinä jolloin voi vain istahtaa penkille kuuntelemaan lintuja.

...kevätiltoina jolloin huomaan hiipiväni pihalla vielä aivan liian myöhään,
ja sytyttäväni kynttilöitä huuruiseen kasvihuoneeseen.

... kun saan nauttia iltateeni ulkona...

...ja kerätä tuoreita kukkia pieniin kimppuihin ja asetelmiin.

...kun toivoo ettei kirsikkapuiden kukoistus loppuisi koskaan.

...kun saat hankittua haluamasi taimen, tai jokin kasvi puhkeaa kukkaan ensimmäisen kerran.
Kuvassa tertturotkokielo.

...kun haluaisit vain sukeltaa pää edellä vihreyteen ja imeä luonnon ja kasvien elinvoiman osaksi itseäsi.

 Puutarharakkaus kukoistaa niin pienissä...

...kuin suuremmissakin hetkissä.

Rakkautta on se, että saa olla aivan pihalla ja omassa maailmassa, jossa luonto ottaa syliinsä ja pitää sinusta tiukasti huolen. Ja niin minäkin siitä, niin hyvin kuin vain osaan ja pystyn, ja haluan oppia aina lisää. ♥