Romppala-blogi 10 vuotta!

Huomasin asian vahingossa viimeksi kun blogia päivitin että tämä blogi täyttu nyt 10.1.2020 10 vuotta! Niin se aika lentää! Blogin syntymän myötä kuopattu nettisivusto oli olemassa vuosina 2003-2009 ja blogiin siirtyminen tuntui silloin kätevältä. Bloggaaminen ei ole työni, joten en ota siitä paineita ja päivitän sitä aina silloin kun huvittaa eli en yritä väkisin olla täällä "sisällöntuottaja" vaan enemmän aitojen hetkien välittäjä elävästä elämästä aina kun siltä tuntuu. Ajattelin tehdä nyt pienen muistelon kun paljon asiat ovat muuttuneet vuosien varrella.

Yllä oleva hieman villi pihakuva on heinäkuulta 2007. Talon hankin joulukuussa 2002 ja remonttia riitti vuosiksi. Vilkuilin hieman vanhoja kuvia vuosien varrelta ja alkoi väsyttää. :-D Ken uskaltaa, voi käydä fiilistelemässä kodin remonttitunnelmia blogin alkuaikojen postauksesta täältä. Remonttimuisteloa en jaksa koota, se aika saa jäädä jo unholaan ja keskitytään puutarhapuoleen.

Lapsuuden unelmataloni syksyllä 2002 kun tulin sitä katsomaan. :-D Olin aivan haltioissani kun vihdoin päsin sisälle tutkimaan. Ympäriltä näkyy koko tontilla vallitseva kasvusto melko hyvin. Raivausta riitti.

Tässä kuvassa on talon ympärystä jo hieman siistiytynyt ja ensimmäinen kevät 2003 meneillään. Jotain ruusupenkkiä aloin näköjään tuohon kallionkoloon vääntämään, silloin kohta 19-vuotiaan, melko kokemattoman viherpiipertäjän naiivilla innolla ja suurella päättäväisyydellä. Mutta jostainhan se on aina aloitettava. :-D

Samainen "kukkapenkki" keväällä 2005, siellä ne ‘Europeana‘ ruusut vielä törröttävät, kestivät ne sentään hengissä pari vuotta ja kaupan pussimullan voimalla kukkivatkin. :-D Ulkohuussin rakentaminen on ollut silloin käsillä kun ei talossa vettä eikä viemäriä ollut.

Nyt 15 vuotta myöhemmin olen sen verran edistynyt kivikon kanssa että samassa kohtaa kasvaa kuivan ja vaatimattoman paikan kasveja kuten ketoneilikkaa, ajuruohoja, arovuokkoja ja patjarikkoa. Etualan sammalleimu on kärähtänyt pahannäköiseksi. Sille on liian kuumaa ja kuivaa.

Laatoista ja nummiajuruohoista tehty pieni alue täytyy ensi keväänä siistiä ja taimet jakaa...

3-kerroksisen autiotalon maalausurakka oli silloin aikamoinen, äitikin suti keltamultamaalia seinään niin että pensseli viuhui. Siellä isäni kiipeilee rakentamillaan telineillä. Isän ja äidin (dynamic duo) kanssa yhdessä remonttia teimme ja myöhemmin kylppäriremontissa auttoi siskoni mies, joka tekee rakennushommia työkseen. Sähkö- ja vesihommat kytkivät paikoilleen luonnollisesti paikalliset alan ammattilaiset. Kotini asuinkerros lämpiää sähköllä (ilmalämpöpumppu) ja tulisijoilla.

Koti pihlajan katveessa. Näihin ikkunoihin aikanaan rakastuin. Lapsena pohdin miksei "korkeassa kartanossa" asu ketään. Vanha tehtaan työväen asuntola tyhjeni kun väki muutti kerrostaloihin 70-80-luvulla.

Tämä kuva kesältä 2004 - ja lupiinien hävitys on jatkunut vielä tähän päivään asti. Tässä on nykyisin narsissialue ja hyvin kuiva eloton paikka. Välillä narsissit jaksoivat näinkin hyvin:

Syksyllä kylvin joukkoon köyhälle paikalle sopivia kasveja jotta saisin siihen villiniityn pörriäisille. Kuivien kesien jäljiltä tässä ei oikeastaan edes ruoho enää kasva. Katselin juuri äsken Monty Donin ohjelman Amerikan puutarhoista ja siitä innostuneena ja samalla tätä omaa aluettani pohtiessa taidan tutkia yhä syvemmin erilaisia kiinnostavia preeriakasveja, josko jotkut niistä täälläkin menestyisivät.

Ajassa taaksepäin... Yläkerran kirjastohuoneen ikkunasta otettu näkymä vuonna 2004. Tässä on alkanut jo muodostua nurmikkoa ja pajun- ja pihlajanvesat ym. ovat kasattu risuaidoiksi. Silloin oli kovasti muotia tehdä pajutöitä ja se olikin ihan meidän koko perheen harrastus. Nykyinen "kuunliljakuja" sijaitsee tuolla risuaitojen kohdalla ja pajumajan lahottua napsimme siihen paneelit, jollon siitä tuli pieni sininen huvimaja. Pajumajan tällä puolella olevat tupsut ovat pieniä kuusen taimia ja niistä on nyt kasvanut kuusiaita jonka vierellä on lavatarha.

Tässä se alue vuonna 2016. Tilaa oli mutta kunnon maata ei nimeksikään, joten tämä oli vähän turha kohta joka kaipasi hyötykäyttöä. Aurinko paistaa tähän kesällä ihan mukavasti.

Tässä lavat keväällä 2018 ja alueesta tuli ihan oma osionsa puutarhaan jota rakastan kovasti. Ovelta pääsee kipaisemaan hakemaan ruokatarpeet kesällä ja se jos mikä on ainakin minulle luksusta josta nautin valtavasti. Täältä eivät rusakotkaan yllä salaatteja ja herneitä napsimaan.

Viime kesänä kivituhkapolku jatkui lavojen välistä vajalle asti ja sekin alue pikkuhiljaa kunnostuu. 

Tässä se mutkan kuoppaan päätynyt kirsikkapuu josta edellisessä postauksessa mainitsin. Syksyllä istutin sen juurelle pussillisen pieniä sipulikukkia villiniitylle, joka sisälsi syklaaminarsissia, kurjenmiekkoja, scilloja ja villitulppaaneita.

Kuva työmaalta viime kesältä. Kiviä sai taas kaivaa urakalla, mutta sain tämän alueen melko hyvin täytettyä taimilla! Jos ihmettelette mikä hökötys tuolla takavasemmalla kohoaa, se on kierrätyshenkinen kuusenpölleistä koottu kohopenkki pensasmustikoille. Sen funktiona on toimia pihalta tulevan neulasjätteen sijoituspaikkana, eli maata hapattavat neulaset saavat toimia katteena pensasmustikoille, jotka kaipaavat todella hapanta kasvualustaa. Aiheesta kirjoitinkin pienen jutun Oma Piha-lehteen viime syksynä. 

Paluu kivikaivantoon... Tein jopa kerrankin suuntaa antavan luonnoksen miltä polku tulisi näyttämään ja mitä siihen vierelle ehkä istuttaisin:

Tämä suunntelma meni kyllä hieman uusiksi heti kun tein taimiostokset joten se ei enää pidä paikkaansa, mutta hahmotelma selkiytti aluksi ajatuksia. Karviaiset, kurjenpolvet, keltaoksakanukka, sinipiikkiputki, ritarinkannukset, mäkimeiramit, marunat ja syysleimut sinne menivätkin kun niitä löytyi jo omasta takaa mutta lisäksi tuli syysastereita leimujen kaverina kukkivat vihreät ‘Green Apple‘ tsinniat joita kasvatin siemenestä. ne sopivat mielestäni ihanasti ‘Sherbet Blend‘ syysleimujen kanssa.

Vielä vuonna 2015 oli tämä koko alue vasta työn alla ja pikkuhiljaa se on kasveilla ja käytävillä täyttynyt. Tästä lähti pari ränsistynyttä punaherukkaa ja tajusin että tässä taitaa olla pihan ainoa kunnollinen multava kohta.

Ukotakan ympärillä oleva viidakko vuonna 2005. Lisää ränsistyneitä villejä punaherukkapuskia, elämänlankaa ja kaikkea muuta kivaa. 

Tässä alla kuva keväältä 2018 takan edestä katsottuna. Kuunliljakujan portti näkyy takana ja alue on täynnä perennoja joita olen jakanut sekä pensaita ja sipulikukkia. Marskinliljojen lehdet vasemmalla etualalla, sen ympärillä kasvaa vapaasti mäkimeiramia joka kukkii tässä aina kauniisti ja kimalaiset tykkäävät aivan hulluna. Vasemmalla takana mongolianvaahtera joka tuo alueelle kivaa syysväriä ja vime kesänä se jopa kukki ensimmäistä kertaa. Sen vierellä iso alue nuokkuluppiota ja jalopähkämöä. Takaosat ovat täynnä kuunliljoja.

Polku hieman eri suunnasta katsottuna. Tuohon viemärinkannen päälle asettelen kesällä aina ruukkuja katseenvangitsijaksi, esim. kellohyasintteja uurnaruukussa. Tuo rautaportin takana oleva pieni parin neliön sotkuinen alue täytyy ottaa keväällä käsittelyyn ja pohtia mitä siihen laittaisi. Siinä on vain syvä kerros hiekkaa ja mikään ei tahdo siinä oikein menestyä. Tässä näkymää muistaakseni toissa keväältä.

Tässä vielä yksi työmaakuva viime kevään kaivuusta. En osannut päättää mitä tähän kuusiaidan viereen istutan, joten viime kesänä siinä kasvoi salaattia kun tuli liikaa esikasvatettua sidesalaatin taimia. :-D  Kuusiaita varjostaa aika paljon ja koska sitä pitää päästä aina leikkaamaan, olen ajatellut että kuunliljat toisaalta tekisivät reunasta siistin ja kestävät ainakin varjoa. Samoin valkotäpläimikät olisivat kivoja ja rotkolemmikit. Viiruhelpi leviäisi selkeäksi suureksi alueeksi ja toimisi kontrastina kuusiaitaa vasten mutta en oikein tiedä viihtyisikö ihan noin varjossa. Eipä sillä kokeilulla toisaalta paljon menetä kun jakotaimia löytyy omasta takaa.

Näkymiä keväältä 2019.

Saniaiset ovat rakkaimpia kasveja minulle ja tähän yhteen kohtaan keräsin alkuvuosina ryhmäksi kaikki pienokaiset mitä pihalta löytyi, eli lähinnä siirsin ne ruohonleikkurin alta. Tämä kuva (yllä) on vuodelta 2010 ja alla oleva kuva viime kesältä eli saniaisten 10 vuoden kasvu ihan omillaan. Välillä reunasta pihistän uusia kotkansiipiä ja siirtelen muualle. Voisin varmaan elää ihan tyytväisenä pelkkien saniaisten keskellä, niin paljon niiden vihreyttä rakastan. Kun saniainen - kuten hiirenporras - saa kasvaa rauhassa, siitä tulee komea vanha yksilö. ♥

 Saniaisten toiselle puolelle tein toissakesänä läpäisevän kohopenkin pienelle jalokurjenmiekkakokoelmalle ja vieressä ihan maassa on kokoelma erilaisia lehtikasveja muun muassa.

Loppuun vielä lisää vihreyttä vähän kauempaa katsottuna. Niin ne kasvit ovat pikkuhiljaa ottaneet vallan. Aikamoista seikkailua tämä on vuodesta toiseen mutta sehän tekee koko hommasta mielenkiintoista. Koskaan ei ole ollut tämmöisenä yksityisyrittäjänä hirveästi varaa että voisi mitään kaivinkoneita vuokrata tai kertaheitolla hankkia suurikokoisia jumbotaimia mutta toisaalta odotus on palkinnut ja pienistäkin asioista nauttii älyttömästi - ja tietysti niistä taimihankinnoista iloitsee aina kun niitä saa tehtyä tai on saanut siemenestä jotain uusia taimia kasvatettua. Hevonlantakuormia saan onneksi läheltä tilattua keväällä ja syksyllä ja sen myötä onkin kaikki lähtenyt heti paremmin kasvamaan. 

Käytävän keskellä kasvava paratiisiomenapuu ‘Dolgo‘ (jonka istutin pihalle Suomi 100-vuotta juhlapuuksi 2017) on syksyllä kauneimmillaan kirkkaankeltaisessa syysvärissään ja täynnä pikkuriikkisiä kirkkaanpunaisia omppuja jotka ovat maukkaan kirpeitä mutta omalla tavallaan herkullisia. Tuskin maltan odottaa miltä tämä puu voi parhaimmillaan näyttää seuraavan 10-20 vuoden päästä jos kaikki menee hyvin. Puutarhassa on aina jotain odotettavaa. ♥ Tykkään että puutarhassa on jotain katseltavaa myös syksyllä koska se on upea vuodenaika.

Tässä vielä yksi keskeneräinen nurkka koska keskeneräisiä ei-täydellisiä kohtia pitää tuoda esille sillä ne ovat tärkeitä. Joskus ne alennustaimet pitää vain tyrkätä johonkin josta ne saa siirrettyä toisaalle parempaan paikkaan. Näille on jo paikat tiedossa joten keväällä tähän syntyy taas jotain aivan muuta... En vielä tarkalleen tiedä mitä. :-)

Sitä seuraavat 3-4kk pohdiskellessa toivotan mukavaa viikonloppua ja lähetän rakkaita terveisiä kaikille jotka täällä blogissa vielä joskus piipahdatte. 

Suurin ilo tämän blogin 10 vuoden olemassaolon aikana on ehdottomasti ollut uusiin ihaniin ihmisiin tutustuminen. Parhaat kaverit ovat tätä kautta löytyneet ja rakastan teitä kaikkia. ♥ Onneksi juttu jatkuu myös Instagramin puolella. Tervetuloa myös sinne seurailemaan!

Kevättä odottavin terveisin,

Linda & Mimma-kisu