perjantai 9. heinäkuuta 2021

Salaisen agentin tunnustukset


Moi. Mitäs tytöille kuuluu? Tulin tässä vaan kertomaan että kovasti on vartiointihommia pukannut.


Mulla on oikein oma kylttikin että muut tietää varoa. Tietävät että pomomiäs on paikalla. 


Olin tässä taannoin koko yön peiteoperaatiossa. Mamma ei tiennyt että talossa oli tunkeutuja. Tässä talossa ei ole koskaan ennen ollut myyrää. Olin oikein hiljaa ja kuulustelin tunkeilijaa koko yön. Vasta aamun tunteina se alkoi puhua ja silloin mammakin heräsi. Se luuli kuulleensa vinkulelun ääntä. Se olisi voinut vielä jatkaa unia, mutta se havahtui unenpöpperöstään siihen todellisuuteen että mulla ei ole vinkulelua. Olin juuri saamassa kovistelemalla murrettua kuulosteltavan sohvan alla kun mamma pilasi kaiken. Myyrä juoksi sitä kohti. Luuli että mamma pelastaa sen. Se ei ole yhtä kova kuin mä, vaan alkoi yllättäen pomppia. Sitten se kuitenkin yllätyksekseni pisti myyrän selliin, sellaisen muovikuvun alle. 



Se olikin oikeastaan aika kätevää. Mä sain rauhassa katsella sitä kirkkaan pleksin takaa, ihan niinkuin niissä jenkkileffoissa joissa syyllinen koteloidaan pleksin taa. 




Sit mä esittelin mun kiinniottoa. Piti vähän pullistella kun tiesin että olin napannut sen. 

Koko loppupäivän oli voittajafiilis. Pidin vapaata iltapäivän.


Sain seuraavana päivänä vissiin jonkun ylennyksen... Mut hei, kuka noita laskee? Mä teen tätä työtä lihan kutsumuksen takia. Piti toki antaa poskipusu kiitokseksi. Kerroin sitten samalla parit salaiset muuvit mikäli vastaava tilanne pääsisi yllättämään. En tiedä tajusiko se, mutta kovasti esitti ymmärtävänsä.


Mamma sanoi mua aluksi aina välillä Agentti Mulderiksi. Mä kun tykkään pukeutua virka-asuun vapaa-ajallakin. Tai no, mähän olen töissä 24/7. Se tiesi että työskentelen FBI:lle, se on siis kansan kielellä Feline Bureau of Investigation. Välillä ratkon myös paranormaaleja ilmiöitä. Välillä myös itse aiheutan niitä. Silloin kun olin saamassa siirtoa tähän uuteen lokaatioon, mamma sai yliluonnollista signaalia. Kun se puhui mun silloisen työnantajan kanssa mahdollisesta nimen vaihdosta Agentti Mulderiksi niin samaan aikaan alkoi soida Hitmixillä Salaisten kansioiden tunnari. Se oli mun mielestä hyvä vitsi. Mä tein sen mun paranormaaleilla kyvyillä ihan huvikseni. Se sekoitti naisten pään.

Osaan myös hypnotisoida. Saan ihmiset valtaan katseellani. Kuulema edeltäjäni Kuningatar Mimma eli tuttavallisemmin M. osasi myös tuon tärkeän taidon. Sitä on kätevä käyttää. Se aktivoi ihmisissä lässytysreaktion ja sen seurauksena saa yleensä kuivattuja kanan sydämiä. Kas näin:



Just noin... siellä ne namut on ylälaatikossa... Vähän vielä vasemmalle... Hyvä palvelija... 

Sieltä vaan, antaa tulla ääntäni kohti... Raksut leijuu suuhuni...

Mut joo... Nyt pitää mennä. Ikkunasta näkyi joku UFO. Unidentified Feline Object.

Työt ei koskaan lopu. Catman kuittaa.

25 kommenttia :

  1. Hauskasti kerrottu myyräseikkailusta ja muustakin 😄 Upeat silmät tällä agentilla.

    VastaaPoista
  2. Hyvää mettästysonnia jatkoski.......ulukotiloos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aapeli tuli minulle eläinsuojelusta, hän ei ole vapaasti ulkoileva kisu mutta nauttii kesäverannalla vaanimisesta ja muista seikkailuista. :)

      Poista
  3. Ihana agentti ♥ Mikä katse! Kyllä tuosta hypnotisoituu ihan mihin vaan.
    Ja M :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aika smaragdisilmäinen hurrrrmuri. ;D

      Poista
    2. Hei Agentti Aapeli, olisi kiva kuulla kuulumisiasi! Sitä odotellessa voi mammasi tehdä sinivalkohaastejutun.

      Poista
  4. Kiitos! Lauantaipäivä alkoi hymyssä suin tämän hauskan agenttitarinan ansiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että tällä agentilla seikkailuja riittää. :D Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. Hirveän paljon hommia, kannattaa neuvotella päälle hyvä henkilökohtainen lisä ja muistuttaa muistakin lisistä kuten yölisästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yölisä, sitä en tullutkaan ajatelleeksi! Lähdenpä hakemaan palkankorotusta ja otan yhteyttä kissa-agenttien keskusliittoon. -Aapeli

      Poista
  6. Hih, ihana tarina <3 Katjan kommentista tuli mieleen, että salaisen agentin täytyy ehdottomasti saada myös vaarallisen työn lisä. Ehkä kanansydämien muodossa sekin...? Olet sinä Aapeli myös aika kuvauksellinen kaveri. Leppoisaa sunnuntaipäivää teille kummallekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Täytynee lisätä sopimukseen pari lisäsydäntä ja vielä pienet mallastahnat kun se on kovin herkkua myös. Äijät ne tykkää maltaasta. Mimma ei aikanaan siihen tököttiin millään kosksnut mutta Aapelille se on ihan parasta herkkua. :D Kiitos, kyllä hän nauttii olostaan huomion keskipisteenä. Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  7. :D, lämpimät terveiset agentille! Loistavaa toimintaa taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveiset välitetty ja kehräyksiä sinulle Cheri. :D

      Poista
  8. Kiireitä pukkaa näköjään sielläkin:)
    Meidän kissakansalainen kantaa lähes joka päivä (tai yö) myyriä tai hiiriä näytille, mutta pitäytyy yleensä niiden kanssa ulkotiloissa:)

    VastaaPoista
  9. Niin komea agentti, ei ihme että namuja satelee. <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...