Sinivalkoinen haaste

 

Marraskuun terveiset Romppalasta pitkästä aikaa! Saaripalstan Saila lähetti sinivalkoisen kuvahaasteen ja myös toiveita että Aapelikin kertoisi kuulumisiaan. Tokihan me lähdimme mukaan ja aloimme tonkimaan vuoden varrelta sinivalkoisia kuvia. Tämä sinivalkoinen kuva tulikin sopivasti napattua tänään kun taas on se aika koittanut vuodesta että kaikenlainen pieni talvi- ja joulukoristeiden viheraskartelu kasvihuoneessa innostaa. 

Olen aina ihaillut jouluisia mistelinoksia mutta niitä kun ei taida löytyä kuin hienoimmista kukkakaupoista tai hyvällä tuurilla kasvamassa aivan eteläisessa Suomessa, tein sitten oman "köyhän miehen mistelikimpun" ulko-oveen puolukanvarvuista ja lumimarjoista. :) Tästä tuli ainakin itselle jouluinen mieli ja totesin että yksinkertainenkin voi olla kaunista.

Nyt kun lumentuloa ja sinisiä hetkiä vielä odotellaan, aloitetaan kuvahaaste parilla talvikuvalla viime helmikuulta.

Näin marraskuussa lunta odottaa innolla mutta tuolloin helmikuussa on ajatukset jo niin vahvasti keväässä että silloin lumesta hankkiutuisi jo mielellään eroon. Hypätäänkin suosiolla saman tien huhtikuun atsurihelmililjoihin ja toukokuun lopun kevätkukkiin...

Valkokukkaiset tuomenoksat tuoksuvat keväältä sinisellä puutarhapöydällä.

Herkät alkukesän lemmikit valkoraidallista viiruhelpi-koristeheinää vasten.

Kukkakärpänen on löytänyt omenapuun apajat. Näin sininen oli taivas kesäkuun alussa.

Kasvilavat johdattelevat pihavajalle. Oikealla kasvoi sipulia, porkkanaa ja herneitä, vasemmalla Colomba-perunaa, joka nousikin minulla nyt suosikkiperunoiden kärkituntumaan. Vaikka se ei ole varhaisperuna, alkoi se tuottaa mukuloita todella nopeasti ja tästä lavasta tulikin kesäperunoita pihistettyä kun Timo ja Annabelle antoivat vielä odotuttaa itseään. Hyötypuutarhan omavaraisuusprojekti lohmaisi keväästä syksyyn kaiken ajan aina esikasvatuksesta lopulta säilöntään, joten nyt näin marraskuussa on kieltämättä ihan mukava hieman löysäillä ja vaan syödä tyytyväisenä perunaa. :-D Viime vuonna perheen kanssa pärjättiin omilla perunoilla helmikuulle asti. Jännittävää kuinka tänä vuonna käy. Osan aivan pienistä mukuloista yritän säästää ensi kevään siemenperunoiksi.

Sinivalkoista kukkien muodossa: lemmikit, arovuokot, kielokimppu ulko-ovessa ja ’Tammelan kaunotar’ -syreenin kukoistusta.

Sinivalkoisessa kimpussa loistotädykettä, pionia ja tähtiputkea. Taustalla pohdiskeleva Herra bataattipää ei kasvattanut tukkaansa ihan toivotulla tavalla, ruukku taisi olla aivan liian pieni ja nopeasti kuivuva koristebataatille. 

Aasinsiltana Aapelin kertomuksiin... Sinivalkoisia juhannustunnelmia esittelee nyt Aapeli omalta lempipaikaltaan, verannalta. Aurinkokennovalaisin toimii leukatukena ja yleensä se syttyykin aina kun karvanaama pimentää hämärätunnistimen.

Paras paikka on oma rottinkituoli jossa voi ottaa iltapäivänokoset ja kuunnella samalla linnunlaulua. 

Koska en osaa kutoa ja siten postata tähän vuodenaikaan sopivia hienoja villasukkakuvia, laitan tilalle Aapelin valkoiset luontaiset karvasukat. Ne tulevat tarpeeseen vanhan hirsitalon puulattioilla.

Mamma löysi laatikostaan tämmöisen kilikellon jonka oli joskus ostanut kirpputorilta ja antoi sen mulle koristeeksi keittiön ikkunan eteen missä mun loikoilukoppa on. Nää komeat kultaiset kollit kulkusineen kuulema muistuttivat minusta. Onhan se kiva että nyt minullakin on omat joulukulkuset joita kilistellä! Kaikkea outoo on taas nyt tähän aikaan vuodesta menossa. Mamma ripusteli lumipalloja olohuoneen kattolamppuun ja kaikenlaisia valoja. Yksi niistä kyllä huolettaa minua eniten, nimittäin punakärpäspuu!

 Mä aina kotona otan kiinni pieniä pimeässä loistavia punakärpäsiä jotka läppäsen tassulla ja sitten saan namia. Sitten yhtenä päivänä huomasin että ulkona oleva puu olikin ihan täynnä punakärpäsiä! Kattokaa vaikka, siellä se näkyy taustalla! Siellä ne välkkyy ja niitä on ihan hirveesti. Mamma kyllä väitti sitä joksikin joulukuuseksi kun kuulema sisälle ei sellaista voi laittaa. Mä kuulema tekisin siitä heti selvää. 

En oikein osaa sanoa miksi on niin paha juttu tunkea suuhunsa kaikenlaista. Mä oon kulinaristi ja maistelen mielellään kaikkea tuolin selkänojasta ihmisten varpaisiin. Tänään mamma kampasi mun komeaa turkkia ja sekunnissa nappasin sen kammasta koko karvapallon suuhuni ja sit mamma hädissään kaivoi sen pois mun suusta. Miks mä en siis muka omia karvojani saisi syödä? Syönhän mä niitä muutenkin joka päivä. Kas näin!

Mukavia joulunodotuspäiviä sinne ihan jokaiselle! Sinivalkoisen haasteen saa ottaa mukaansa ken haluaa! Haastan mukaan vielä ihanan Navettapiian Puuhamaa -blogin. :)