keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Sinivalkoinen haaste

 

Marraskuun terveiset Romppalasta pitkästä aikaa! Saaripalstan Saila lähetti sinivalkoisen kuvahaasteen ja myös toiveita että Aapelikin kertoisi kuulumisiaan. Tokihan me lähdimme mukaan ja aloimme tonkimaan vuoden varrelta sinivalkoisia kuvia. Tämä sinivalkoinen kuva tulikin sopivasti napattua tänään kun taas on se aika koittanut vuodesta että kaikenlainen pieni talvi- ja joulukoristeiden viheraskartelu kasvihuoneessa innostaa. 

Olen aina ihaillut jouluisia mistelinoksia mutta niitä kun ei taida löytyä kuin hienoimmista kukkakaupoista tai hyvällä tuurilla kasvamassa aivan eteläisessa Suomessa, tein sitten oman "köyhän miehen mistelikimpun" ulko-oveen puolukanvarvuista ja lumimarjoista. :) Tästä tuli ainakin itselle jouluinen mieli ja totesin että yksinkertainenkin voi olla kaunista.

Nyt kun lumentuloa ja sinisiä hetkiä vielä odotellaan, aloitetaan kuvahaaste parilla talvikuvalla viime helmikuulta.



Näin marraskuussa lunta odottaa innolla mutta tuolloin helmikuussa on ajatukset jo niin vahvasti keväässä että silloin lumesta hankkiutuisi jo mielellään eroon. Hypätäänkin suosiolla saman tien huhtikuun atsurihelmililjoihin ja toukokuun lopun kevätkukkiin...




Valkokukkaiset tuomenoksat tuoksuvat keväältä sinisellä puutarhapöydällä.



Herkät alkukesän lemmikit valkoraidallista viiruhelpi-koristeheinää vasten.


Kukkakärpänen on löytänyt omenapuun apajat. Näin sininen oli taivas kesäkuun alussa.


Kasvilavat johdattelevat pihavajalle. Oikealla kasvoi sipulia, porkkanaa ja herneitä, vasemmalla Colomba-perunaa, joka nousikin minulla nyt suosikkiperunoiden kärkituntumaan. Vaikka se ei ole varhaisperuna, alkoi se tuottaa mukuloita todella nopeasti ja tästä lavasta tulikin kesäperunoita pihistettyä kun Timo ja Annabelle antoivat vielä odotuttaa itseään. Hyötypuutarhan omavaraisuusprojekti lohmaisi keväästä syksyyn kaiken ajan aina esikasvatuksesta lopulta säilöntään, joten nyt näin marraskuussa on kieltämättä ihan mukava hieman löysäillä ja vaan syödä tyytyväisenä perunaa. :-D Viime vuonna perheen kanssa pärjättiin omilla perunoilla helmikuulle asti. Jännittävää kuinka tänä vuonna käy. Osan aivan pienistä mukuloista yritän säästää ensi kevään siemenperunoiksi.




Sinivalkoista kukkien muodossa: lemmikit, arovuokot, kielokimppu ulko-ovessa ja ’Tammelan kaunotar’ -syreenin kukoistusta.



Sinivalkoisessa kimpussa loistotädykettä, pionia ja tähtiputkea. Taustalla pohdiskeleva Herra bataattipää ei kasvattanut tukkaansa ihan toivotulla tavalla, ruukku taisi olla aivan liian pieni ja nopeasti kuivuva koristebataatille. 

Aasinsiltana Aapelin kertomuksiin... Sinivalkoisia juhannustunnelmia esittelee nyt Aapeli omalta lempipaikaltaan, verannalta. Aurinkokennovalaisin toimii leukatukena ja yleensä se syttyykin aina kun karvanaama pimentää hämärätunnistimen.




Paras paikka on oma rottinkituoli jossa voi ottaa iltapäivänokoset ja kuunnella samalla linnunlaulua. 

Koska en osaa kutoa ja siten postata tähän vuodenaikaan sopivia hienoja villasukkakuvia, laitan tilalle Aapelin valkoiset luontaiset karvasukat. Ne tulevat tarpeeseen vanhan hirsitalon puulattioilla.



Mamma löysi laatikostaan tämmöisen kilikellon jonka oli joskus ostanut kirpputorilta ja antoi sen mulle koristeeksi keittiön ikkunan eteen missä mun loikoilukoppa on. Nää komeat kultaiset kollit kulkusineen kuulema muistuttivat minusta. Onhan se kiva että nyt minullakin on omat joulukulkuset joita kilistellä! Kaikkea outoo on taas nyt tähän aikaan vuodesta menossa. Mamma ripusteli lumipalloja olohuoneen kattolamppuun ja kaikenlaisia valoja. Yksi niistä kyllä huolettaa minua eniten, nimittäin punakärpäspuu!


 Mä aina kotona otan kiinni pieniä pimeässä loistavia punakärpäsiä jotka läppäsen tassulla ja sitten saan namia. Sitten yhtenä päivänä huomasin että ulkona oleva puu olikin ihan täynnä punakärpäsiä! Kattokaa vaikka, siellä se näkyy taustalla! Siellä ne välkkyy ja niitä on ihan hirveesti. Mamma kyllä väitti sitä joksikin joulukuuseksi kun kuulema sisälle ei sellaista voi laittaa. Mä kuulema tekisin siitä heti selvää. 

En oikein osaa sanoa miksi on niin paha juttu tunkea suuhunsa kaikenlaista. Mä oon kulinaristi ja maistelen mielellään kaikkea tuolin selkänojasta ihmisten varpaisiin. Tänään mamma kampasi mun komeaa turkkia ja sekunnissa nappasin sen kammasta koko karvapallon suuhuni ja sit mamma hädissään kaivoi sen pois mun suusta. Miks mä en siis muka omia karvojani saisi syödä? Syönhän mä niitä muutenkin joka päivä. Kas näin!


Mukavia joulunodotuspäiviä sinne ihan jokaiselle! Sinivalkoisen haasteen saa ottaa mukaansa ken haluaa! Haastan mukaan vielä ihanan Navettapiian Puuhamaa -blogin. :)

17 kommenttia :

  1. Ihania kuvia. Kyllä kesällä onkin kaunista! Se tahtoo unohtua tähän aikaan vuodesta.
    Kiva kuvakooste kisulin elämästä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt tuntuu että kesästä on jo ikuisuus, mutta nyt onneksi alkoi aurinko paistamaan ja kaikki näyttää ulkona niin vihreälle. :) Tämän kisun kanssa on jatkuva vauhti päällä. :D

      Poista
  2. Ihana sinivalkoinen haastepostaus ♡ Kauniita kuvia. Kesän lämpöä ja tuoksuja, talven sininen hetki, leppoisia hetkiä rottinkituolissa. Hyvänmielen postauksesi on ihan parasta tähän harmaaseen marraskuuhun. Hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja ihanista sanoista! ♥ Tähän aikaan on kiva muistella kesää, vaikka toki ajatukset jo siintävät jouluvalmisteluissa. ;) Ihania joulupuuhasteluja myös sinne!

      Poista
  3. Oih, Aapeli ♥ Karvatassut ja massu ja silmät! Ja syttyvä aurinkokennovalo :-DDD
    Ihania tunnelmia, nuo lemmikit...! Ja kaikki. Niin kaunista.
    Colomba on täälläkin suosikki, ai niin - mulla on vielä osa perunoista maassakin. Voisikin nyt kaivaa, kun jos pimeällä alkaa tehdä ruokaa, niin ei niitä viitsi lähteä silloin kaivamaan. Ja nyt on pimeää lähes koko ajan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila ja kiitos tästä kivasta haasteesta! ♥ Se on kyllä kätevää kun voi säilyttää pottuja siellä vielä ulkona. Minullakin on vielä muutama punajuuri ja palsternakka lavassa. Maa-artisokat jätän suosiolla kevääseen, niiden maun pitäisi olla keväällä vielä parempi kun makeutuvat talven aikana. :) Aapelilta pörröiset terveiset teidän pojille! ;)

      Poista
  4. Sinulla olikin aivan hurjan ihania sinivalkoisia kuvia! Aapeli karvasukat ovat niin pehmeät ja hyödylliset :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita karvasukkia on ihan pakko aina pusutella ja rapsutella ohimennen. :D

      Poista
  5. Aivan ihania sinivalkoisia kuvia. Kelasin kuvia useamman kerran ylös ja alas, kun niissä oli niin paljon katseltavaa ja ihasteltavaa. "Mistelinoksa" on melkeinpä kauniimpi, kuin se oikea olisi. Hienosti oivallettu.
    Aapeli on tietenkin täydellinen herkku karvoinen ja tassuineen. Mikä hurmurin katse hänellä onkaan eli runsaasti rapsutuksia mamman kulinaristille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Nyt on kyllä kiva palata taas kesäisiin kuviin, pimeys tuppaa niin nukuttamaan aina tähän aikaan. Rapsutukset menivät perille ja hyrinä on aina kova kun saa huomiota. ;)

      Poista
  6. Ihanat sinivalkoiset kuvat! Niissä oli hyvin kuvattu kesää (ja muita vuodenaikoja) sinivalkoisella teemalla. Pusuja Aapelille Iinekseltä ja Almalta. Saaripalstan Ransu on saanut pahan kilpailijan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, ♥ oi, Aapeli ottaa innolla aina kaikki tytöiltä saamansa pusut vastaan. :D En usko että tästä kollien kilpailua kehkeytyy ;) kaikki ovat niin ihania persoonia. Aapeli tosin oli kuulema aikamoinen kulmakunnan kunkku ja tappelupukari että ehkä parempi kun saa nyt asustella täällä ihan omassa ylhäisyydessään ja keräillä huomiota minkä ehtii. :D

      Poista
  7. Ihanat sinivalkoiset tunnelmat niin talvelta, keväältä kuin kesältäkin. Tässä vaiheessa vuotta (ja vuorokautta) kaikki valoisat ja värikkäät kuvat tuntuvat erityisen sykähdyttäviltä. Aapeli on komea kissa ja taitaa tietää sen itsekin. Silitykset hänelle ja mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Niin tuntuvat, ihan kuin viimeisestä pihalta poimitusta kukkakimpusta olisi jo ikuisuus. :) Kyllä hän sen taitaa tietää, heti kotiin tullessa Aapeli heittäytyy aina jakojen eteen pitkin pituuttaan keräämään kaikilta raptutuksia ja palvontaa minkä ehtii. :D Kivaa sunnuntai-iltaa sinne!

      Poista
  8. Kauniita sinivalkoisia kesäkuvia!
    Ja oli kiva kuulla myös Aapelin kuulumisia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! :) Juuri nyt Aapelila on kovat joulutohinat päällä.

      Poista
  9. Tosi kauniit sinivalkoiset! Kiitos, että osallistuit haasteeseen. Lisäsin postauksesi linkin haasteeseen osallistuneiden listalle blogiini. Mukavaa joulukuun jatkoa ja hyvää lähestyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...