maanantai 18. marraskuuta 2013

Ensimmäiset hyasintit




En voinut vastustaa, kauppareissulta lähti jo mukaan ensimmäiset hyasintit, pari valkoista, sininen ja violetti. Kylläpä oli pienellä sipulilla pitkät juuret kun poistin mullat ja pesin juuret jotta sain laitettua sipulimaljakkoon kasvamaan. Maljakko löytyi kirpputorilta vuosia sitten.



Vaikka hyasintti on itsessään kaunis eikä koristeita paljon kaipaa, on se mukava laittaa kauniiseen ruukkuun tai muuhun astiaan jossa se pääsee oikeuksiinsa. Tähän tarkoitukseen käyvät niin vanhat peltipurkit kuin vähän hienommatkin kipot. 



Lopulta laitan kukat varmaankin lintuhäkkiin kalterien taakse. Mimma ei ole osoittanut kiinnostusta hyasinttien natusteluun, mutta paras pelata varman päälle. Keväällä ruukkunarsisseja en uskalla lainkaan tuoda sisälle, kerran hän erehdyksessä maistoi yhtä lehteä mutta sylkäisi onneksi sen pois, maistui luonnollisesti pahalle!



Täältä löytyi kivoja ja edullisia tuikkukippoja/lasilyhtyjä, mietinkin juuri, josko nämä sopisivat myös hyasinteille pieniksi ruukuiksi. Pohjassa ei toki ole reikää mutta jos maltillisesti kastelee, niin ei sipuli pääse mätänemään. Löytyi yllättäen myös vedensinisenä, koskahan tämä turkoosi/aqua värikausi minulla oikein loppuu?

 (Lähde: Esprit)

Kaulahuiveja en edes uskalla mennä katselemaan. Jotkut naiset keräilevät kenkiä ja laukkuja, minä keräilen kaulaliinoja ja kaiken maailman tuikkukippoja. :D Niin, ja tietysti jouluvaloja kuten jo kävi ilmi ;)

1 kommentti :

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...