keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Mosaiikkipöytä puutarhaan


Innostuin tuossa kevättalven pimeinä iltoina liimailemaan mosaiikkia metalliseen puutarhapöytään. Pöytä oli minun boheemiin tyyliini hieman liian moderni joten pientä piristystä se kaipasi. En ole koskaan ennen kokeillut mosaiikkitöiden tekoa, mutta nyt jäin kyllä koukkuun, täytyy tunnustaa! Kaikki ihanan väriset mosaiikit, lasimosaiikit ja metallinhohtoiset palaset ovat kuin suurimpiakin aarteita! Mittasin pöydän keskikohdan ja hahmottelin tussilla silmämääräisesti kuvion jonka halusin toteuttaa. Tykkään lotus-symboleista ja kukkateemaa puutarhassa pitää toki olla!

Liimasin mosaiikit sitä varten tarkoitetulla sään- ja pakkasenkestävällä liimalla. Koska pöydässä oli metallipinta, siihen tarttui liima ja mosaiikit hyvin. Jos alusta olisi huokoinen - kuten vaikapa saviruukku - tulee pinta käsitellä ennen mosaiikkien liimaamista esimerkiksi Eri keeper-liuoksella. Saumaaminen on sen verran sotkuista puuhaa, että jätin sen nyt kevääksi jotta saatoin tehdä sen ulkona. Saumauslaasti sekoitetaan purkin ohjeiden mukaan tahnaksi ja levitetään lastalla mosaiikkien päälle ja rakoihin. Saumauslaasti saa kuivua sitten tovin jonka jälkeen pintaa pyyhitään kostealla sienellä ja lopuksi kostealla rievulla, jotta kaikki mosaiikit puhdistuvat ylimääräisestä laastista.

Harmittavasti loppui saumauslaasti kesken, joten jäi vielä pientä viimeistelyhommaa siiheksi kun saan uuden pussilisen hommattua. Laastia saa yllättävissäkin väreissä! Itse kuitenkin päädyin tumman harmaaseen joka tuo mukavasti esiin kaikki kirkkaat turkoosin ja vaaleansinisen eri sävyt :)

Vielä on myös pari puutarhaan tarkoitettua koristepalloa saumaamatta. Postailen niistä erikseen sitten kun saan ne jossain vaiheessa viimeisteltyä :)


19 kommenttia :

  1. Wau, tosi upea!!! Mulla on yksi pöytä odottamassa samaa käsittelyä ;)

    VastaaPoista
  2. No kylläpäs tulikin tosi hieno! Minäkin olen tehnyt jonkin verran mosaiikkitöitä. Nyt alkoi taas sormet syyhyämään....
    Saumalaastin voi muuten itsekin värjätä jauhepigmenteillä! Tulee halvemmaksi kuin ostaa aina erivärisiä sauma-aineita.

    VastaaPoista
  3. Upea pöytä! Tuosta tulikin mieleeni, että minulla on kesken vielä muutama vuosi sitten aloittamani mosaiikkityö. Teen sitä remontista yli jääneistä ja ystäviltä sekä sukulaisilta saaduista laatoista.

    VastaaPoista
  4. Tulipa hieno! Ja tuo tumma saumauslaasti muuttaa ilmettä ihan dramaattisesti.

    VastaaPoista
  5. Siitä tuli henkeäsalpaavan hieno!!!!!!

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis yksillö. Ei ole työ mennyt hukkaan.

    VastaaPoista
  7. Voisin syödä tuon pöydän, niin tuli makea!

    VastaaPoista
  8. Kerrassaan aivan ihana! Tekisin itsekin tuollaisen, jos osaisin :)

    VastaaPoista
  9. Hei, kaunis pöytä! Pakko tulla vielä huikkaamaan kiitos viime syksynä voittamistani tulppaanin sipuleista. Viime syksy oli talon oston takia aivan järkyn kiireinen ja vaikka miten olisin halunnut, ei euroakaan riittänyt tai aikaa ollut pihan laittoon. Olikin silloin niin ihanaa saada sinulta pieni lähetys hömppää. Tulppaanit olivat suosikkilajiani ja juuri minun värisiä. Epäilin jaksavatko nousta kovan savimaan läpi, mutta siellä ne nyt kukkivat. Tule vaikka katsomaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stella, voi kun ihana uutinen, mukava kuulla että tulppaanit jaksoivat kukkia, kävin katsomassa ;) Iloista kesää ja onnea taloonne ♥

      Poista
  10. Onpa kaunis työ, pihan helmi!

    VastaaPoista
  11. WAU - upea!
    Tumma laasti tuo palojen ihanat värit hyvin esille <3

    VastaaPoista
  12. Herranjestas miten ihana pöytä. Olet tehnyt todella huolellista ja hienoa työtä. Harmaa saumauslaastina on hyvä valinta, tuo värit aivan mahtavasti esiin.

    VastaaPoista
  13. Kiitos ihanista kommenteista! Totta, tumma laasti tuo kaikki värit hyvin esille, paremmin kuin valkoinen :) mosaiikkitöiden teko on helpompaa ja nopeampaa kuin kuvittelin joten ryhtykää vaan kaikki rohkeasti kokeilemaan!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...