lauantai 7. toukokuuta 2016

Syntymäpäivänä










Maailman ihanin syntymäpäivä takana! Ei ihanampaa pihapäivää olisi voinut toivoakaan. Täytyy sanoa että on kovin mukavaa olla syntynyt toukokuussa, koska silloin lahjat tulevat usein kasvien muodossa! Sain elämäni hienoimman ja suurimman hortensian ikinä, vanhemmilta - ja ihanat ruukkut ja runkoruusut. Hortensia on lempikukkani ja tuo vihertäväkukkainen ihanuus on varmaankin metrin halkaisijaltaan. Se on vielä toistaiseksi verannalla suojassa, yhdessä hyvin talvehtineen japaninvaahteran kanssa. Runkoruusu on nimeltään Royal Kitty, joten sehän on aivan selvästi Kuningatar Mimman kukka ;) Kuvissa Mimma vaanii kuistilla, vierellä siskolta saamani maljaköynnös ja ruukku ♥ aivan ihanat. Kiitos! Maljaköynnöstä minulla ei koskaan aikaisemmin ole ollutkaan. Päivä vierähti muotopuutarhapenkin ja sen käytävien työstämisessä, urakka jatkunee huomenna. Illansuussa piti vielä kastelun lomassa ihan rauhassa katsella juuri eilen puhjenneita koivunlehtiä ilta-auringossa sekä scillojen ja kevättähtien sinistä loistoa. Pian ovat kirjopikarililjatkin auki. Tästä vuodenajasta nautin kyllä kaikkein eniten. Tiedän että aika moni siellä myös yhtyy näiden ihanien kevätpäivien hurmioon :) Nyt onkin jo hyvä aika vaihtaa vapaalle tämän päivän osalta. Aurinkoista huomista äitienpäivää kaikille!

15 kommenttia :

  1. Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut Sinulle! On kyllä ilo olla syntynyt toukokuussa, tämä on niin parasta aikaa ♥. Kiitos vielä äitienpäivä onnittelusta.

    VastaaPoista
  2. Ihanaan aikaan vietät syntymäpäiviäsi.
    Onneksi olkoon!
    Upeita lahjoja olet saanut.

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea syntymäpäivän johdosta! Sekä myös hyvää äitienpäivää! Kiva viettää tällaisia juhlia aurinkoisessa säässä.

    VastaaPoista
  4. Synttärionnittelut! Mahtavat lahjat oletkin saanut. Nämä kauniit kevätpäivät menevät niin vauhdilla, että pitää käyttää jokainen hetki puutarhassa. :)

    VastaaPoista
  5. Myöhästyneet onnittelut! Upeita lahjoja.

    VastaaPoista
  6. Myöhästyneet onnittelut! Voisiko parempia lahjoja ollakaan, kuin ihanat kukat ja kasvit. Minun perheeni tietää, että esimerkiksi äitienpäivänä paras lahja on jokin toivekasvi. Tänä vuonna sain koristekirsikka kevätsuudelman. Sain sen jo lähes kaksi viikkoa sitten, ja olen edelleen onnesta mykkyrässä.

    VastaaPoista
  7. Onnea, Olet syntynyt todella oikeaan aikaan. Kukat ja kasvit ovat ihania lahjoja. Tammikuussa syntyneelle ei niitä oikein anneta. Voisin vaihtaa synnttärini toukokuulle. Onnistuisikohan :)

    VastaaPoista
  8. Onnea onnea sylin täydeltä. Ihanat kukkaset.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille onnitteluista! Kyllä todellakin, kasvilahjat ovat niitä parhaita lahjoja :)

    VastaaPoista
  10. Myöhästyneet synttärionnittelut! Ihanilla kukilla ja ruukuilla sua on lahjottu. Ostin itsekin juuri kaksi vaaleanpunaista hortensiaa piharuukkuihin, tosin ovat tietysti vielä tuollaiset vihreät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hortensiat ovat NIIN ihania. Omani saa edelleen olla vielä kuistilla jottei yöpakkaset pääse yllättämään. Tämä on valkoinen hortensia avauduttuaan :)

      Poista
  11. Komeeta synttärikukkia ja myähästyneet onnittelut!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...