sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Puutarhakin siirtyi kesäaikaan


Tein pienen pihakierroksen hyytävästä viimasta huolimatta. Vaikka silmistä valu vesi ja sormet olivat kohmeessa, pysähdyin kirsikkapuun äärelle. Mikäs tuo on? Siinä se on!!! Kevään ensimmäinen kukka! Pieni kuin mikä, mutta sinnikkyydellä lehden läpi puskenut kultasahrami.


Ihanuus. Nyt onkin siis todettava että puutarhan kesäaika on myös virallisesti alkanut!
Valtava määrä narsissien ja tulppaanien alkuja puskee myös pintaan kaikkialla. 


Pionikin näyttää jo värikkäitä alkujaan. Hieman on juuripaakku päässyt nousemaan liian pintaan joten täytyy varovasti ripotella pintaan multaa tai hiekkaa.


Kasvihuoneeseessakin tilanne alkaa näyttää jo huomattavasti positiivisemmalle ;)
Näillä eväillä pääsiäistä kohti!


Ihanaa kasvuntäyteistä kevään ja kesäajan ensimmäistä viikkoa kaikille!

8 kommenttia :

  1. Todellakin. Ainoa ilo kesäaikaan siirtymisestä. KESÄaika 😍

    VastaaPoista
  2. Sitkeästi ne kasvit heräilevät kesäaikaan kalseasta säästä huolimatta. Ihanaa! Mukavaa kesäaikaa!

    VastaaPoista
  3. Voi sitä pientä kukkaa kun voimalla on puskenut otsansa lehden läpi. Kova on halu kasvaa ja päästä lähemmäs aurinkoa ♥

    VastaaPoista
  4. Ai miten ihana kevät sinulla on jo kasvihuoneessasi!

    VastaaPoista
  5. Ai miten ihana kevät sinulla on jo kasvihuoneessasi!

    VastaaPoista
  6. ihanaa kevätkauneutta. Kurkkaa miten meillä http://enkulinkasityot.blogspot.fi/2015/03/lomaviikkoni.html

    VastaaPoista
  7. Voi että kasvuakin jo! Ja niin on soma kattaus keltaista kevättä kasvarissa. Kaunista, oi että!

    VastaaPoista
  8. Kiitos, ihanaa kesäaikaa teillekin! Heti kun piti mennä kehumaan niin tänään satoi koko päivän räntää ja illalla melkein lunta ;) no, se oli tosin odotettavissa. Enkuli, huh, onpas teillä siellä vielä paljon lunta! :-o

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...