lauantai 17. joulukuuta 2016

Joulupukki suukon sai
















Hiiviskelin illansuussa, hetkeä ennen hämäryyttä, sytyttelemässä lyhtyihin kynttilöitä ja katselemassa ihanaa valkoista lunta. Samalla mietiskelin mistä joulun tunne syntyy. Tulin tulokseen että ainakin omalla kohdallani juuri kynttilöiden valoista, kuusista, havuista, ja lumivalkeasta maasta. Kauhulla katselin ensi viikon supersäätä joka lupaa +5 astetta lämmintä. Elin jo toivossa että tänä vuonna joulu on valkoinen ja nyt sellaisen uhkakuvan tuhmat meteorologit ilmoille heittivät. Ei lahjoja sääennustajille kun sellaisia tyhmyyksiä keksivät ;-). Vai onko kaikki pakkasukon syytä? Syksy onkin ollut poikkeuksellisen valoisa joten se normaali syysajan pimeysväsymys ei ole ehtinyt pahemmin iskeä. Lumikuorrute ja valoisat kuutamoyöt pitävät virkeänä. 

Joulun tunne tulee myös tuoksuista. Maltaita tuossa juuri siivilöin ja jouluinen kotikalja on viileässä tekeytymässä. Kohta taitaa hellalla porista hunajasinappi. Vasaralla moukaroin kuminan ja fenkolin siemeniä mallaslimppua varten. Jouluradion jazzkanava soi ja Mimma jammaillee taustalla, matonkulmalla hieman tahtia rennosti läpsyttäen. Mimmakin jo innostui viikolla pukkia pusuttelmaan, ehkä lahjojen toivossa? Toisaalta, Mimma on miettinyt jo useamman viikon ajan josko tuo pukki olisi syötävää sorttia. Oljet houkuttelevat, niitä olisi niin kovin mukava pureskella. 

Enää viikko jouluun ja huomaan, kodissa alkaa tuntua ihan joululle.
Näiden pienten hetkien mukana toivon ihanaa ja tunnelmallista joulunodotusta kaikille!

28 kommenttia :

  1. Ompa sisääntulosi kaunis havuineen ja valoineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt oli paljon havuja käytössä kun syksyllä yksi kuusi piti kaataa. Koristeisiin menikin koko puu!

      Poista
  2. Ihanan jouluuselta näyttää. Toivon mäki, ettei lumi häviääsisi aiva tykkönää. Oikiahan jouluhun kuluu eherottomasti LUMI.

    VastaaPoista
  3. Miten kaunista! Miten olisi kirja Romppalan joulusta. ...

    VastaaPoista
  4. Tosi jouluista, se tunnelma kantaa kuviesi välityksellä tänne ruudun taaksekin.Kauniilta näyttää havukoristeiden, lumen ja valon yhdistelmä. Ja Mimmahan on aina kaunis, oli joulu tai ei.
    Oikein mukavaa joulun odottelu aikaa myös teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta, Mimma kaikkein kaunehin, ♥ iloista joulunaikaa sinne!

      Poista
  5. Oi, miten ihana tunnelma ja niin kaunista! <3
    Minäkin kannatan ajatusta Romppalan joulusta. :)

    VastaaPoista
  6. Ihanan tunnelmallista. Tulee ihan mieleen Fanny ja Alexander -elokuva. Varsinkin lyhtyrivi on niin kaunis.
    Sääennustus aiheutti ikäviä tuntemuksia. Meillä on ohut lumikerros, joka taatusti plussakelissä sulaa pois. Harmi. Toivotaan, että tällä kertaa ennustukset menevät pieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että pysyisi edes muutama pakkasaste! :)

      Poista
  7. Ihania tunnelmakuvia. Ja kyllä, Romppalan joulukirjaa odotan minäkin.

    VastaaPoista
  8. Kertakaikkisen suloisia ja tunnelmallisia joulukuvia. Hyvä, että otit nyt kuvia, jos lumi sulaa pois jouluksi. Kuuset ja havut ovat ihan ykkösiä....ja tietysti valo pimeydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viiko alkoi kovin märissä tunnelmissa joten eipä taida enää jouluna lunta olla. :( Pidän kanssa luonnollisista havukoristeista ja tietysti valtavasta määrästä valoja! ♥

      Poista
  9. Aivan mielettömän ihana tunnelma kuvissasi! Erityisesti tuo aita missä on lyhdyt ja ovi koristeineen ovat ihastuttavia.

    Yksi hyvä asia olisi jos lumi sulaisi, nimittäin saisi kukka-asetelmiin sammalta. Muuta hyvää en nyt yht´äkkiä keksikkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh, hyvä että osaat nähdä asian positiivisen puolen! ;)

      Poista
  10. Aivan täydellisen ihanan jouluinen pihapiiri sinulla! Komea tuo havukaari! Olet todella nähnyt vaivaa koristeluja tehdessäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni ♥ tykkään kyllä tehdä havutöitä jos vaan matskua riittää :)

      Poista
  11. Ihania kuvia! Minulla on ollut joulumieli kadoksissa, mutta nyt se taisi löytyä :) Ihanaa että jaat näitä kauniita tunnelmallisia kuvia meille lukijoille. Oikein Hyvää Joulua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniisti sanottu Jaana, kyllä se joulumieli löytyy varmasti viimeistään aattona tai kun kuulee jonkin tutun joululaulun. :) Hyvää joulua! ♥

      Poista
  12. Kyllä on upean jouluista tunnelmaa kuvasi täynnä:)

    VastaaPoista
  13. Satumaisen kauniit kuvat ja tunnelmat.

    VastaaPoista
  14. Voi miten kaunista, voi miten kutsuvaa! Ihanaa!

    VastaaPoista
  15. Oih, miten tunnelmallisia kuvia oletkin ottanut, ja juuri tuo ihana sininen hetki käsillä..

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...