lauantai 5. lokakuuta 2013

Kasvihuone talvikuntoon


Siivosin tänään kasvihuoneen talven tuloa varten - milloin se sitten tuleekaan. Innostuin myös hieman sisustamaan. Käyttämättömänä olleet kirppisverhot päätyivät kasvihuoneen päätyyn luomaan romanttista tunnelmaa. Tulevaa talvimaisemaa vasten pitsi näyttää ehkä jääkukkasilta?









Yksin ei tarvinut siivousta tehdä, sisko ja siskontyttö Luna tulivat seuraksi. "Lunatic" löysikin heti sopivan patsastelupaikan itselleen. On se hyvä että ei tarvitse nostaa kissaa palkintopallille, hän tekee sen aivan itse ;) Mimma oli tuolloin kuningattaren päiväunilla yläkerrassa. Muuten olisi voinut karvanyrkki heilua ikkunan takaa!


Illat hämärtyvät jo nopeasti. Kasvihuoneessa olevan aurinkokennovalosarjan hämäräkytkin meni päälle jo puoli seitsemän aikoihin. Hyvin ovat vielä latautuneet vaikka aurinko ei pahemmin ole paistanut. Toivotaan että tunnelmavalot toimivat vielä parin kuukauden päästä, olisi ihanaa jos voisin tulevana jouluna hakea pienen kuusen kasvihuoneeseen ja siinä olisi valot! Sähköt kun eivät yllä kasvihuoneelle asti.


Mukavan lauantaipäivän kunniaksi leivoin puolukka-valkosuklaamuffineja


Nyt kelpaa nautiskella syysillan tunnelmasta. Huomisen suunnitelmissa kranssimateriaalien keräämistä. Ihanaa viikonloppua kaikille!


20 kommenttia :

  1. Täh, enkö muka ollut kirjautunut tänne, mielestäni olin....no kirjaudun nyt kuitenkin . Kiva blogi seurattavaksi, eikä ollenkaan vähiten kissojen takia, mutta toki tuon vanhan talon takia myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mörökölli! :) Kissat ne tuovat arvokkuutta joka postaukseen ;)

      Poista
  2. Ihanan näköisiä nuo pitsiverhot ja valosarja<3 Meilläkin on pikkuruinen kasvihuone...täytyykin mietiskellä sopisiko samantyypopoinen idea sinnekin:)
    Jatkankin lueskelemista kohti vanhempia postauksia...
    Hymyjä viikonloppuusi♥
    SisustEllen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa että inspiroiduit :) Iloa ja hymyjä myös sinulle! ♥

      Poista
  3. Hienon näköistä on kasvihuoneessa! Lunatic kiittää kun pääsi "patsastelemaan" blogiisi ;)

    VastaaPoista
  4. Siellä on taas satumaisen kaunista!
    Naurattaa kovasti Mimman karvanyrkki - voi että ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimman karvanyrkki on pinnalta pehmoinen, mutta täyttää rautaa kun sillä huitaisee ;D

      Poista
  5. vtsi mikä ihanainen tunnelma tuolla onkaan. ihan älyttömän ihanan näköstä.

    VastaaPoista
  6. Voi miten nättiä!
    Ja kiitos viimeisestä :)

    VastaaPoista
  7. Oooo, upea tunnelma välittyy kuvista...
    Syksy todella on kaunein vuodenaika!

    VastaaPoista
  8. Kauniiksi olet laittannut ja tunnelma huokui ainakii tänne asti :) Pitsiä, kynttilöitä ja syksyn kukkia ja heti on toisenlainen fiilis. Tunnelmallista sunnuntaita sinne Romppalaan

    VastaaPoista
  9. Oi, miten ihania kuvia, varsinkin tuo "sininen hetki" pitsiverhoineen ja valosarjoineen.

    VastaaPoista
  10. Kiitos teille ihanista kommenteista. Tunnelmallista sunnuntaita kaikille! :)

    VastaaPoista
  11. Ihanat ja tosi tunnelmalliset kuvat. Ilo katsella.

    VastaaPoista
  12. Ihana talvinen kasvihuone! Sinulla on kyllä taito hyppysissäsi tehdä kaikesta kaunista.

    VastaaPoista
  13. Ihanan romanttista ja sitähän ei koskaan ole liikaa.

    VastaaPoista
  14. Ihana kasvihuone ja ylipäänsä sen sisustaminen on ihan mainio idea, itselle ei olisi varmaan tullut mieleenkään :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...