keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Sadepäivä cottage gardenissa

Sataa, sataa sataa... mutta iltapäivällä sade lakkasi hetkeksi! Äkkiä siis pihalle ja muutaman tunnin ehdin puuhastella ja tonkia maata raikkaassa sateenjälkeisessä tunnelmassa. Sinivaleunikko oli poksauttanut itsensä auki joten sain sen ikuistettua. Sehän pitää korkeasta ilmankosteudesta ja ilmeisesti hieman viileämmästä säästäm eli nyt on ollut sillä otolliset oltavat. Kukat ovat poikeuksellisesti tänä vuonna jännästi hiemaan liilaan vivahtavat.


Kitkin silmäterääni eli uutta tänä keväänä syntynyttä istutusaluetta ja siirtelin muutamia kasveja. Rajausaidat on vielä asentamatta muille reunoille. Tämä ei vielä ulkopuolisen silmiin näytä oikein miltään, mutta oman pääni sisältä katsottuna se on täynnä vaikka mitä jännää. Valkoisia Duchess de Nemours-pioneita 2kpl, valko-vaaleankeltainen Moon Silk-siperiankurjenmiekka ja kerrattukukkainen vaaleanliila siperiankurjenmiekka Pink Parafait, tarhajuoru little Doll, arovuokkoja, persikanvärisiä sormustinkukkia ja tänään istuttelin esikasvattamiani purppuratulikukkia ensi kesää varten. Takaviistossa oikealla on huvimajan varjoon jäävä puolisko jossa pieni mustilanhortensia, Double Ellen Picotee tarhajouluruusuja ja muutama kuunlilja esikasvamassa. Keskellä olevan kirsikkapuun takana on Black Sun auringonkukkia ja rypäs Espresso-miekkaliljoja jotka tuntuvat kärsivän tästä sateesta ja kylmyydestä.

Siirsin myös paahdepenkistä viimeisen isopäivänkakkara Fiona Goghillin joka on kasvanut valtavan korkeaksi, mutta meinasi nuutua liian paahteessa. Niissä on suuret täysin kerratut valkoiset kukat jotka muistuttavat enemmänkin krysanteemia kuin päivänkakkaraa. Nyt ovat jo metrin korkuisia. Innolla odotan koska nuput avautuvat täyteen kokoonsa! Loput Fionat ovat täällä...

...säleikköomenapuiden vierellä. Tämä kokeilu syntyi kesäkuussa. Koska minulla ei ole sopivaa espalier-seinää säleikköpuulle, piti sellainen rakentaa ja tämä muodostaa nyt mukavan päädyn koko cottage garden-penkille. Omenapuiden piiskataimet ovat vartetettu kääpiöivään runkoon joten eivät kasva paria metriä korkeammiksi. Puuristikot ostin jo talvella tuontitukun alennusmyynnistä ja maalasin ne mustiksi. Puun värisenä seinämä pomppasi liikaa silmiin. Nyt se sopii paremmin, kun kaikki puurakenteet pihalla ovat muutenkin mustia. Siirsin väliin pienen kaljukultasateen jonka luulin (taas) kuolleen, mutta pienet lehdet siihen nyt puhkesivat. Menee siinä samalla talvisuojauksella kuin omenapuutkin. Keskelle siirsin myös hieman mäkimeiramia kun se on levinnyt taas valtavasti. Siinä on niin kauniit kukat joten saa toistaiseksi kasvaa tuossa ihan koristekasvina. Kaikki penkkien reuna-alueet yritän pitää tyhjänä jotta parin kuukauden päästä saa valloittaa ne pinkeillä tulppaaneilla ;)

Katsaus vielä toiselta suunnalta. Sade on hakannut ruusujuuren liiskaksi. Oikealla siemenestä kasvattamiani huopakaunokin taimia jotka ovat vahvistuneet mukavasti. vielä eivät ole kertaakaan kukkineet joten siinä on kivaa odotettavaa. Keskellä rehottavat kellohyasintit jotka onnistuneesti talvehtivat paperipussissa yläkerrassa. Oikeaan yälaitaan istutin vaaleanpunaisia liljoja jotka olivat esikasvamassa ruukuissa kun en keksinyt niille vielä keväällä paikkaa. Onpahan jotain väriläiskää loppukesäksi. Jotain muutakin värikästä taitaa olla luvassa kunhan heinäkuu tästä toivottavasti jossain vaiheessa lämpenee...

Pioniunikoita! Enkulilta saamistani siemenistä kylvettyjä. Tuli näköjään kylvettyä hieman runsaalla kädellä, mutta en viitsi harventaa kun niin rehevässä kasvussa ovat. Ihanaa odotettavaa luvassa. :)
Jottei tästä tulisi aivan täysin kukaton vihreä postaus...

Siskolta synttärikukaksi saamani maljaköynnös kiipeää jo paviljongin katolle asti ja lonkerot halaavat kaariporttia.


Salaisen varjopuutarhan puolella keijunkukat rehottavat. Ne yksilöt jotka talvesta selvisivät. Täytyy samalla todeta että vaikka keijunkukkaa suositellaan myös aurinkoon, oma pihani on ainakin niin kuiva, että saa todellakin olla puolivarjoinen paikka missä menestyy, koska kuivuutta eivät tunnu sietävän yhtään. Aiemminkin olen muutamaa keijunkukkaa kokeillut, mutta ne kituivat ja kuolivat. Tässä tunutvat viihtyvän.

Tästä lehtimuotoalueesta on tullut suosikkini. Täytynee seuraavalla sadetauolla hieman käydä kitkemässä (kuten kuvasta näkyy...) ja siirtää aukkopaikkoihin jotain sopivaa täytettä. Ehkä taponlehteä?
Sitä suunnitellessa ja sateen loppumista odotellessa, mukavaa loppuviikkoa. Nyt täytyy mennä, Mimma roikkuu reidessä kiinni siihen malliin että taitaa olla huomiota vailla ;)

12 kommenttia :

  1. Kivalta vaikuttaa cottage gardenisi. Siinä on vähän muotopuutarha-henkeä, mistä pidän.
    Siitä tulee varmasti upea, kun nuo säleikköomenapuut ja muutkin kasvit vähän kasvavat vuosien saatossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, muotopuutarhapenkiksi sitä leikillään välillä kutsunkin. Säleikköomenapuu on niin monen vuoden operaatio, että oli kova kiire päästä jo aloittamaan kokeilu. Juu, ja kovasti ovat jo keväästä kasvaneet, kasvit ottavat oman aikansa. :)

      Poista
  2. Tuallaasesta violetista sinivaleunikosta tykkään palio enemmä, ku perussinisestä. Mikähän tuaho färimuutoksehe vaikuttaa. Hyvin on uuret istutuket lähteny kasvamahan.
    Tääläki sataa, tihkua pääasias, tälläkertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, minä niin rakastan sitä taivaansinistä väriä kun millään toisella kukalla ei ole vastaavaa, :) vaikka toki tämäkin on superkaunis. Ehkä valon määrä vaikuttaa väriin? Tämä on sen verran varjossa kun sinisempi oli suorassa auringonpaisteessa.

      Poista
  3. Hieno tuo mustaksi maalattu säleikköaita, en ole ollenkaan innostunut niistä puunvärisistä. Saatan kopioida ideaasi. Maalasitko sprayllä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maali on Tikkurilan Vinha peittävä puunsuoja mustaksi sävytettynä. Sillä olen maalannut kaikki aidat ym. rakenteet. Säleikköpuiden takia sitä on vaikea uudelleen maalata, joten ajattelin että tuo on kestävämpää kuin spraymaali. Tietysti säleikön maalaaminen pensselillä on hieman aikaa vievää :)

      Poista
  4. Ihana tuo uusi muotopuutarhapenkki. Mistä tuo suloinen musta aita on? Ja mikä kasvi on tuossa viimeisessä kuvassa etualalla (ei siis saniainen eikä kuunlilja)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat varmaan tuota tarhakeijunkukkaa, niitä on siinä nyt kahta eri lajiketta, Black Beauty ja Silver Scrolls. Mukana oli myös ihana ruosteenpunainen Caramel ja Cherry Cola, mutta ne paleltuivat viime talvena :(

      Poista
  5. Hienoja aitoja olet viritellyt puutarhaasi. Tuo mustaksi maalattu säleikkö on oiva keksintö ja todella ryhdistää aluetta. Kaunista rajausaitaa olet rakentanut uuteen kukkapenkkiisi. Uudet silmäterät ovat niin ihania ja niistä on vaikea pitää näppejään erossa. Siellä on kasvamassa monenlaista herkkua.
    Pioniunikoista tulee upeat kun ne aloittava kukinnan.
    Kaunis on tuo synttärilahjasi ja valkoisena erityisen kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo säleikkö tekee alueesta huonemaisen kokonaisuuden. Kyllä, sormet syyhyävät mutta sadekeli ei nyt oikein houkuta ulkoilemaan. :)

      Poista
  6. Ihanasti kukoistaa puutarhasi. Sait pioniunikot kasvamaan. Minäkin siemeniä kylvin, mutta ovat todella surkeita. Eivät taida edes kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioniunikot vaativat aika vahvan maan kun ovat melko isoja kukkia. Laitoin mullan sekaan sellaista pitkäkestoista lannoiteraetta mitä kesäkukkamullassakin on. Aluksi ovat aika hitaita kasvamaan, nämäkin olivat pitkään melko vaivaisen näköisiä, mutta kun alkoi tämä pitkäkestonen sade, niin johan alkoi kasvaa ihan silmissä :) Kyllä ne sinunkin vielä voivat ihan hyvin kukkia, vielä on kesää jäljellä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...